Apua kameran hankintaan - Canon, Sony, vai Olympus?
joulukuuta 08, 2016
Kameran hankinta on vaikeaa, sillä uusia kameroita on paljon ja valinta monimutkaista. Vaikka vanha kamera toimisi hyvi…
Teemu Tretjakov
joulukuuta 08, 2016
Kameran hankinta on vaikeaa, sillä uusia kameroita on paljon ja valinta monimutkaista. Vaikka vanha kamera toimisi hyvi…
Teemu Tretjakov
marraskuuta 05, 2016
Olet varmaan nähnyt valokuvia, joissa hääpari halaa toisiaan kirkossa tai vaikkapa vanhassa aitassa valon siivilöityess…
Teemu Tretjakov
heinäkuuta 02, 2016
Kävin toista kertaa Kantolan tapahtumapuistossa nauttimassa raskaasta rokista, eikä tämäkään ollut turha reissu. Iron M…
Teemu Tretjakov
kesäkuuta 22, 2016
Olen kuvannut aika vähän kukkia ja muita kasveja, vaikka pidänkin makrokuvaamisesta kovasti. Keväisin on mahdollista …
Teemu Tretjakov
toukokuuta 19, 2016
Moottoriurheilun valokuvaaminen on melkoisen haastavaa ja siksi onnistuessaan erittäin palkitsevaa. Minulla oli mah…
Teemu Tretjakov
huhtikuuta 04, 2016
Hyviä uutisia! Google laski NIK Collectionin hintaa reilusti. Eikä tämän enempää voi hintaa enää laskea, nimittäin ai…
Teemu Tretjakov
maaliskuuta 22, 2016
Ensimmäisten muuttolintujen joukossa myös joutsenet palaavat jo etelänlomaltaan. Tiesin yhden parin palanneen…
Teemu Tretjakov
maaliskuuta 16, 2016
Lintujen valokuvaaminen on vienyt minua viime aikoina taas aika väkevällä otteella, eikä tilanne tule ainakaan helpot…
Teemu Tretjakov
helmikuuta 09, 2016
Katselemme päivittäin aika paljon valokuvia. Ja koska nykytekniikka mahdollistaa kuvien muuntelemisen ja muokkaamisen…
Teemu Tretjakov
tammikuuta 19, 2016
Olin taas kerran lenkillä koirien kanssa ja kamera oli tottakai mukana – eihän sitä voi käydä edes postilaatikolla ilm…