Kameran hankinta on vaikeaa, sillä uusia kameroita on paljon ja valinta monimutkaista. Vaikka vanha kamera toimisi hyvin, uuden hankkiminen on minulle investointi, joka ylläpitää valokuvaamisen mielekkyyttä. Kameran valinnassa tulee ottaa huomioon aikaisempi kamerakalusto ja objektiivien yhteensopivuus.
Kameran hankintaan vaikuttaa muiden seikkojen ohella myös aiemmin hankittujen kameroiden ja objektiivien merkki. Vaikka adaptereiden avulla voi yhdistellä eri merkkejä keskenään, niin saman merkkiset kamerat ja objektiivit toimivat aina parhaiten yhteen.
Olen tapani mukaan miettinyt aika perusteellisesti eri vaihtoehtoja ja pähkäillyt, että mistä saisin apua kameran hankintaan. Aloin tekemään pientä listaa kiinnostavista kameroista ja niiden ominaisuuksista, ja ajattelin kirjoittaa ajatuksistani auttaakseni ehkä muita samassa tilanteessa olevia kuvaajia.
Miksi pitää ostaa uusi kamera, vaikka vanha toimii moitteettomasti?
En osaa perustella kameran hankintaani mitenkään järkiperusteisesti. Hankaloitan asiaa entisestään esittämällä seuraavan väitteen: Vanha kamerani on aivan yhtä hyvä kuin mitä se oli silloin, kun sen hankin. Näinhän se on, eivät kameran ominaisuudet huonone ajan kuluessa, vaan kameravalmistajien tuodessa uusia kameroita saataville tasaiseen tahtiin, luodaan mielikuvaa, että vanha kamera on huono.Toisin sanoen vanhalla kameralla saa tasan yhtä hyviä kuvia kuin silloin kun se oli uusi – olettaen tietenkin, ettei kameraan ole tullut vikaa. Jos siis pystyisi muistamaan ja ylläpitämään sen tunteen, joka vanhan kameran ostohetkellä aikanaan oli, ei olisi mitään syytä hankkia uutta kamera. Mutta minä en pysty.
Uuden kameran ostaminen on sijoitus. Pidän sitä eräänlaisena investointina, joka ylläpitää valokuvaamisen mielekkyyttä ja saa minut liikkeelle yrittämään ja oppimaan uusia tekniikoita. Valokuvaaminen lipsahtaa helposti samojen asioiden toistamiseen, mikä tekee hommasta pitkän päälle tylsää. Siksi käyn kursseilla, etsin netistä tietoa, kirjoitan näitä artikkeleita, ja silloin tällöin tuhlaan rahaa uusiin laitteisiin. Kaikki tämä auttaa minua uudistumaan ja pysymään inspiroituneena kuvaamaan.
Nyt kun olen saanut perusteltua (itselleni) uuden kameran hankkimisen, niin seuraavaksi pitää selvittää, että mitä seikkoja uuden kameran valintaan kuuluu.
Olemassa oleva kamerakalusto pitää ottaa huomioon
On itsestään selvää, että aikaisemmat hankinnat ohjaavat kameran valintaa. Jos olet upottanut tuhansia euroja jonkun kameramerkin objektiiveihin, ei ole kovinkaan järkevää vaihtaa merkkiä. Tämä siis periaatteessa helpottaa valintaa, mutta ei kuitenkaan aina, ei ainakaan minun tapauksessani.Kamerat ovat mielenkiintoisia laitteita, ja jotenkin tuntuu siltä, että voisin mielelläni tutustua useamman valmistajan laitteisiin. Olenkin hankkinut muutamia eri merkkisiä kameroita, osaksi puhtaasti tyydyttääkseni uteliaisuuttani ja osaksi sen vuoksi, että samalta valmistajalta ei ole löytynyt eri tarkoituksiin sopivia malleja. Tuntuu siis siltä, että kameroita on hyvä olla useampia, hieman keskenään erilaisia ja eri tarkoituksiin parhaiten sopivia malleja, merkistä riippumatta.
Minulla on tällä hetkellä pari Canonin DSLR-runkoa ja repullinen Canonin objektiiveja. Sen lisäksi omistan pari Olympuksen peilitöntä MFT-järjestelmäkameraa, ja alkaapa tuohonkin järjestelmään sopivia objektiivejakin olemaan ihan riittävästi. Näiden lisäksi kuljetan Fujin X100 tai Sonyn RX100 -kameroita taskussani silloin, kun en halua ottaa erillistä kameralaukkua mukaan.
Nyt siis näyttää siltä, että vaihtoehtoja on jo valmiiksi. Mitä tähän nyt vielä lisäämään? No jotain uudempaa ja hienompaa tietenkin. Vanhaa kalustoa voi samalla joko myydä itse, tai antaa vaihdossa ja kärsiä arvonalenemisen tuottama tuska nahoissaan. Tai ehkäpä tyydyn nykyisiin kameroihin ja säästän rahani. Katsotaan kuitenkin, että mitä kiinnostavaa olen löytänyt.
Eri vaihtoehtoja on paljon, jopa saman kameravalmistajan malleissa
Kun kuvausharrastus etenee ja taidot karttuvat, niin samalla kameralle asetettavat vaatimukset kasvavat. Olen katsellut siis selvästi malliston kalliimmasta päästä löytyviä malleja, ja vaikka uuden kameran hankkiminen ei ole ehkä vielä minulle aivan ajankohtaista, niin seuraan kuitenkin koko ajan tekniikan kehittymistä uusien kameramallien ilmestyessä markkinoille. Tässä muutamia vaihtoehtoja, joita tällä hetkellä harkitsen:Canon EOS 5D Mark III tai IV
Nyt kun Canonin 5D Mark IV on julkaistu, se on tietenkin ykkösvaihtoehto uudeksi kameraksi. Megapikseleitä tuli vähän lisää ja on kosketusnäyttöä, sekä GPS ja WIFI kuuluvat pakettiin. Hyvä niin. Tarkennus toimii nyt paremmin kuin koskaan, ja tämä on minulle tärkeä asia. Käytän paljon todella valovoimaisia objektiiveja, ja tarkennuksen saaminen tismalleen oikeaan kohtaan on ollut pahuksen vaikeaa vanhalla 5D Mark II:lla.Jään kaipaamaan vain kuvanvakaajaa, joka saisi mielestäni olla rungon vakiovaruste tämän tason kameroissa. Suurin ongelma on kuitenkin, yllätys yllätys, kameran hinta. Vajaat neljä tonnia on liikaa. Siksipä olenkin harkinnut ostavani vanhemman 5D Mark III:n, jonka hinta laskee nyt, kun uudempi ja parempi malli on tullut markkinoille. Ja kolmosta saa käytettynäkin aika sopivaan hintaan, reilusti alle kahdella tonnilla.
Canonin hyvä puoli olisi se, että voisin käyttää jo omistamiani objektiiveja ja yhteensopivuus olisi taattu. Huonona puolena mainittakoon se, että DSLR-kamerat tuntuvat mielestäni jotenkin vanhanaikaisilta ja kömpelöiltä verrattuna vaikkapa peilittömiin kameroihin.
Sony Alpha 7R Mark II
Sonyn peilitön täyden kennon runko on oiva vaihtoehto Canonille. Metabonesin adapterilla saisin kaikki Canonin lasit toimimaan Sonyn kanssa ja voin hyödyntää niiden ominaisuuksia täysin Sonyn suuren kennon kanssa. Lisäksi runko on pieni ja kätevä, pikseleitä jopa enemmän kuin uusimmassa Canonissa, ja sen hinta jää hieman Canonia alemmalle tasolle, reiluun kolmeen tonniin.Objektiivien yhteensopivuus jää kuitenkin mietityttämään. Kuulemma se on erinomaisella tasolla, mutta pitäisihän sitä päästä silti kokeilemaan ennen ostamista. toinen arveluttava seikka on Sonyn huolto-ongelmat. Olen kuullut aika karmaisevia tarinoita siitä, kuinka takuuhuolto on mokaillut kerta toisensa jälkeen. Kameraa ei ole saatu korjattua ja on jouduttu olemaan jopa viikkoja ilman kameraa.
Olympus OM-D EM-1 Mark I tai II
Olympus OM-D EM-1 Mark II tuottaa minulle valtavaa omistamisen halua. Se on todella kovan luokan ammattilaiskamera, Siinä on äärettömän nopea sarjakuvaus ja valtava määrä ominaisuuksia joita ei muista mainitsemistani kameroista löydy, ja kaikki tämä parin tonnin hintaan, joka sekin on tietysti paljon rahaa laitettavaksi pelkkään runkoon. Minulla on adapteri, jolla saan Canonin objektiivit toimimaan Olympuksessa automaattitarkennuksen kanssa, tosin jatkuva tarkennus jää Canonin laseilla vain haaveeksi.Ainoa heikkous Olympuksessa on se, että siinä on pieni kenno. MFT-järjestelmän kenno on hieman pienempi kuin monissa muissa kameroissa oleva yleinen ns. kroppikenno, eli täyden kennokoon kameroista jäädään kauas. Toisaalta pienestä kennosta on joissain tilanteissa jopa hyötyä, mutta esimerkiksi kohinataso on suurempia kennoja selvästi huonommalla tasolla. Vai onko, ja kuinka paljon? Uusin Olympuksen kenno on kyllä varmasti parempi kuin ne mallit, joita olen käyttänyt. Jälleen kerran pitäisi päästä testaamaan.
Toisaalta nyt saa E-M1 Mark I hyvin edullisesti, kun uusi malli on jo kaupoissa. Jos etsisin parasta hinta/laatusuhdetta, niin hankkisin todennäköisesti tämän vanhemman mallin, joka sekin on todella kovan luokan kamera.
Yhteenveto ajatuksistani vaihtoehtojen suhteen
Canon on perus Järkkäri jossa on ominaisuuksia riittävästi, mutta joka ei herätä suurempia tunteita. Sony kiinnostaa suuren kerran kennon ja hyvän kuvanlaadun takia, mutta huolto-ongelmat mietityttävät. Olympus on pienikennoinen mutta huippuominaisuuksilla varustettu kamera, joka kiinnostaa todella paljon.Valintaa tehdessä mietityttää, että kuinka saisin hyödynnettyä ne kaikki Canonin objektiivit, jotka olen vuosien mittaan hankkinut. Fullframella saisin parhaan hyödyn Canonin objektiiveista, eli Canon tai Sony. Olympukselle minulla on jo olemassa objektiiveja, ja adapterilla Canonit saa kiinni, mutta kenno on pienempi. Hankalaa.
Tiivistettynä siis valintaan vaikuttaa se, mitä objektiiveja on entuudestaan, kuinka paljon kameraan on varaa laittaa rahaa kiinni, sekä kuinka paljon kennokoko merkitsee.
Entäs sitten Nikon? Ei kiinnosta. Koska olen aikojen alussa kameramerkikseni Canonin, ei Nikonin kamerat minua ole toistaiseksi juuri kiinnostaneet. Ei siksi että väittäisin Canonin olevan parempi kuin Nikon, vaan siksi että Nikon ei tarjoa mitään sellaista kiinnostavaa kameraa, jota ei Canonilta löytyisi. Ja sama toisinpäin: Mikäli olisin aikoinaan valinnut Nikonin, ei Canon kiinnostaisi minua nyt pätkääkään. Ehkä hieman surullista huomata, että nämä kaksi jättiä pelaavat niin varman päälle, eivätkä tosissaan yritä murtautua pienempien ja ketterämpien kameravalmistajien markkinoille.
Tarvitsen apua kameran hankintaan
En osaa päättää, että mikä olisi seuraava kamerani. Ehkä tämä on merkki siitä, että minulla ei ole tarvetta ostaa lainkaan uutta kameraa, ihan hyvin kyllä pärjään nykyiselläkin kalustolla. Mutta kamerakuume on sitkeä tauti, eikä siihen ole mitään helppoa – saatika halpaa – hoitokeinoa. Siksi pyydänkin nyt apua.Mitä sinun mielestäsi olisi tärkeä ottaa huomioon kameraa hankittaessa? Tai miten itse olet valintasi tehnyt? Onko ehkä joku malli, jota en ole osannut ottaa mukaan vaihtoehtojen joukkoon? Kerro mielipiteesi, niin vaihdetaan ajatuksia.
Onko sinulla jotain lisättävää tai ehkä haluat kysyä lisätietoja? Pyrin vastaamaan kaikkiin juttua koskeviin kysymyksiin. Osallistu keskusteluun ja jätä kommentti!