
Nikon D750 – Uusi täyskennolla varustettu DSLR Nikonilta

Nikon D750 on jo kolmas täyden kuvakoon kennolla varustettu kamerauutuus Nikonilta tänä vuonna. Vaikuttaa siltä, että N…
Nikon D750 on jo kolmas täyden kuvakoon kennolla varustettu kamerauutuus Nikonilta tänä vuonna. Vaikuttaa siltä, että N…
Linnunrata näkyy myös paljaalla silmällä, kunhan vain on riittävän pimeää. Shutterstock - The Milky Way (Canon EOS 5…
Nyt on sitten käyty kuvaamassa revontuliakin, sääli vaan ettei niitä näkynyt yhtään! Oltiin vuorokauden verran liia…
Netin tunnetuin pilvitallennustilan tarjoaja Dropbox laski maksullisen versionsa hintaa merkittävästi ja samalla lisä…
Kesän aikana on tullut otettua aika paljon kuvia. Suurin osa - muutamien onnistuneiden kuvien joukossa - on sellais…
Tämä talo löytyy ihan Hämeenlinnan keskustan tuntumasta, vaikka sitä ei ehkä kuvista arvaisi. Kyseessä on Pinellan …
Nyt on sitten ensimmäiset infrapunakuvat otettu. Hurautin uuden Infrapunasuotimeni kanssa Vanajan kirkolle ja otin …
Herätyskello soi armottomasti varttia vaille kaksi yöllä. Tuntuu kuin olisin tuskin ehtinyt nukahtamaan saatuani v…
Minulla oli ilo kuvata viime viikolla Iltalehden matkabloggaaja Karoliina Hiltusen kanssa kuvia hänen blogiinsa . K…