Talvimaisema yhdistelmä

Ensimmäsenä kuvankäsittelyaiheisena juttuna laitan tällaisen talvimaiseman, joka on yhdistelmä kahdesta eri kuvasta. Oikeastaan tämä s...


Ensimmäsenä kuvankäsittelyaiheisena juttuna laitan tällaisen talvimaiseman, joka on yhdistelmä kahdesta eri kuvasta. Oikeastaan tämä syntyi ihan puoli vahingossa, kun testasin uutta Pixelmator-ohjelmaa ja sen tasojen säätömahdollisuuksia. Idea kuvaan on syntynyt jo joskus kauan sitten.

Ajatus oli tehdä kuva jossa on yhdistetty samaan maisemaan kaksi eri tunnelmaa. Tässä käyttämäni kuvat otin toimistohuoneeni ikkunasta kahtena eri päivänä ja kahden erilaisen sään vallitessa. Aurinkoisessa kuvassakin etualan kuuset ovat sopivasti varjon puolella, joten mahdollisuudet kuvien yhdistämiseen ovat olemassa.

Tuumasta toimeen

Lumisadekuvan laitoin sellaisenaan galleriasivustolleni jo aiemmin, mutta tässä jutussa kuvaa käytetään aivan uudella tavalla. Homma meni yksinkertaisuudessaan siten, että ensin kopioin lumisadekuvan aurinkokuvan päälle omalle tasolleen, sen jälkeen tein pikamaskin gradient-työkalulla, jossa häivytin noin puolet kuvasta maskin alle. Tämän jälkeen poistin lumisadekuva-tasolta kaiken, jota maski ei peittänyt ja alta paljastui puolikas aurinkoisesta kuvasta. Oheiset kuvat ehkä havainnollistavat toimintatapaani.

Kuvat liitettyäni huomasin kuusien heijastavan taivaan sineä niin paljon, etteivät ne sopineetkaan yhteen lumisadekuvan kanssa. Tämän korjatakseni tein toisen maskin kuusia varten. Uuden maskin avulla pystyin muokkaamaan pelkästään kuusien värikylläisyyttä. Vähensin sinisen värin määrää kuusista ja säädin valotusta kuusien kohdalla hieman kirkkaammaksi. Lopuksi säädin vielä lumisadekuvan tason kirkkautta, jotta se sopisi valoisuutensa suhteen paremmin kuusien kanssa.

Lopputuloksena sain kuvan, jonka vasemmassa reunassa on sankka lumipyry ja oikeassa reunassa paistaa aurinko. Lisäksi kuvaan tuli mukavasti lisää kolmiuloitteisuutta ja jonkin verran lisää sävyjä.

Alkuperäinen auringonpaistekuva
Lumisadekuva kopioidaan edellisen päälle
Gradient työkalulla vedetäänn maski kuvaan
Yhdistämisen jälkeen kuuset jäivät turhan sinisiksi sopiakseen kuvaan
Uusi maski kuusia varten ja sinisen värikylläisyys pois

Ideaa voisi kehittää siten, että liittäisi tähän vielä yhden kuvan joka olisi otettu kesällä. Kesäkuvan liittäminen olisi kuitenkin haastavampi tehtävä, koska siinä ei tietenkään olisi lunta ja siirtymä kuvasta toiseen jäisi helpommin näkymään. Siirtymä jäi tässäkin kyllä jonkin verran näkymään ja sitä voisi vielä häivyttää ihan käsipelillä, mutta taidan tyytyä tähän tulokseen tällä kertaa.

COMMENTS

BLOGGER: 2
  1. Mukava maisema avautuu työhuoneesi ikkunasta.
    Valokuvien manipulointi on antoisaa, varsinkin
    jos käyttää niissä omia kuviaan. Hyvin toteutettu
    saman näkymän muokkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ennen kaikkea kuvien muokkaus on hauskaa, vaikka arvostan kyllä suuresti myös kuvien aitoutta. Aika vähän tulee tehtyä näitä tällaisia pikselitason viilauksia, mutta joka kuvaa pitää aina jotenkin säätää. Se kuuluu mielestäni olennaisena osana valokuvaukseen nykyään.

      Poista





Nimi

500px,1,Adobe Stock,1,Ahvenisto,1,Aperture,2,Artikkelit,45,Blogger,1,Canon,8,Capture One,1,Digikuvaaja.net,4,Facebook,1,Fotolia,1,Fujifilm,2,HDR-kuvat,5,Henkilökuvat,2,Kamerapuhelimet,4,Kamerat,20,Katukuvaaminen,1,Kevennykset,3,Kuvaamassa,12,Kuvankäsittely,12,Kuvankäsittelyohjelmat,23,Kuvapankit,17,Kuvat,21,Kuvien jakaminen,3,Kuvien myyminen,23,Laitteet,11,Laitteet ja tarvikkeet,1,Lehdistötiedotteet,14,Lightroom,9,Luontokuvat,5,Maisemakuvat,7,Matkakuvat,2,Microstock,10,Moottoriurheilu,1,Mustavalkokuvat,1,Nikon,7,Objektiivit,6,Ohjeet,9,Ohjeet ja vinkit,3,Ohjelmistot,8,Panoraamakuvat,2,Photoshop,5,Pixelmator,1,Pohdintoja,9,Shutterstock,1,Sigma,2,Sony,3,Sosiaalinen media,2,Sponsoroitu,2,Suomi,6,Suosikit,6,Tapahtumat,5,Tarvikkeet,4,Tee-se-itse,1,Tekstit,20,Testit,15,Tuoteuutuudet,21,Tutorialit,2,Twitter,1,Urheilukuvat,2,Uutiset,51,Valokuvaaminen,17,Valokuvanäyttelyt,1,Videokuvaaminen,2,Videot,7,Vinkit,8,
ltr
item
Digikuvaaja: Talvimaisema yhdistelmä
Talvimaisema yhdistelmä
http://1.bp.blogspot.com/-As9VhV01rl0/TyvrDfDywxI/AAAAAAAAzeU/IACPH9CZlEw/s540/20120201-133518-lopullinen.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-As9VhV01rl0/TyvrDfDywxI/AAAAAAAAzeU/IACPH9CZlEw/s72-c/20120201-133518-lopullinen.jpg
Digikuvaaja
https://www.digikuvaaja.net/2012/02/kesaa-kohti-vaikka-vakisin.html
https://www.digikuvaaja.net/
https://www.digikuvaaja.net/
https://www.digikuvaaja.net/2012/02/kesaa-kohti-vaikka-vakisin.html
true
3163443742986369767
UTF-8
Loaded All Posts Not found any posts VIEW ALL Readmore Reply Cancel reply Delete By Home PAGES POSTS View All RECOMMENDED FOR YOU LABEL ARCHIVE SEARCH ALL POSTS Not found any post match with your request Back Home Sunday Monday Tuesday Wednesday Thursday Friday Saturday Sun Mon Tue Wed Thu Fri Sat January February March April May June July August September October November December Jan Feb Mar Apr May Jun Jul Aug Sep Oct Nov Dec just now 1 minute ago $$1$$ minutes ago 1 hour ago $$1$$ hours ago Yesterday $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago more than 5 weeks ago Followers Follow THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Copy All Code Select All Code All codes were copied to your clipboard Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy